Lähteminen

"Lähdön läheisyydestä hän turvaa saa"
laulettiin aikoinaan jo  laulussa Lulu.

Saanko minä turvaa lähdön läheisyydestä?

Olenko lähdössä?
Minne lähtisin?
Pakoon?
Vai kohdatakseni suurimmat pelkoni?

Kuulen kellon tikittävän,
se saa minut hengästymään,
vaikka en ole edes sormeani liikauttanut.

Yskin ja köhin.
Flunssako estää minua lähtemästä?
Miksen pääse liikkeelle?
Haluan lähteä!



Joku kummallinen ääni sisälläni huutaa, huutaa, huutaa.....
Apua!
On pakko irrottaa jalat maasta ja ottaa ensimmäiset askeleet.

Askeleet, jotka vievät minut syvyyksiin
itseni sisälle.
Siihen tuntemattomaan paikkaan, jossa
pitäisi olla salaisuus.

Kello tikittää edelleen korvaani.
Olenko myöhässä?
Mistä olen myöhässä?

Aikahan on ajaton, ehtymätön.
Loputon.

Hassua, miksi ajattelen aikaa,
kun pitäisi keskittyä lähtemiseen.

Voisinko jo löysätä turvavyöt
ja antaa mennä?
Uskaltautuisinko vapaaseen pudotukseen,
joka veisi minut tuntemattomaan,
suuren salaisuuden äärelle.

Pelottaa.
Entä jos en selviydykään?
Entä jos päädyn tuhoon, täydelliseen tuhoon?

Voisinko jo luopua taistelusta
ja yksinkertaisesti vain
ottaa ensimmäisen askeleen
ja lähteä - tutkimusmatkalle itseeni.

Tämä teksti pohjautuu Lavarunous-kurssin lämmittelytekstiin. Tehtäväksianto oli, että kynä täytyy pitää liikkeessä ja kirjoittaa koko 10 minuuttia. Ihan sama, vaikka teksti olisi täyttä potaskaa. Tällaista potaskaa siis minun kynästäni valui tuona päivänä paperille. Ainoa annettu määre oli teema: Lähteminen.