Elämän näyttämö

Olen tyhjä canvas - elämän näyttämö

Kankaalle piirtyy
värejä - tummia, vaaleita, kirkkaita
muotoja - pyöreitä, soikeita, pitkulaisia
hahmoja - ihmismäisiä, eläviä, kuolleita

Pensseleinä tunteet, ajatukset, sanat, teot

Tyhjyydestä nousee se, minkä kuuluu nousta
Se elää hetken - lyhyen tai pitkän - niin kauan kuin on tarpeen
Syksyn lailla se kuolee, kun on aika kuolla
Se palaa takaisin tyhjyyteen, joka minä myös olen

Vain piirtyäkseen uudelle kankaalle
Jossain, jonain päivänä, jonkun taiteilijan luomana

Olen yhtä sen kanssa - nyt

Tulipalo savupiipussa

Polte kurkussa.

Mikä haluaa tulla ilmaistuksi

jää kurkkuun.

Tunteet haluavat.

Syvälle kehoon tungetut tunnemuistot,

jotka odottavat kiihkeästi

purkautumistaan - orgasmiaan.

Ne vetävät mielialan alas,

luovat masennuksen.

Tulipalo savupiipussa.

Löytävätkö tunteet ilmaisuväylänsä

vai palaako koko talo?

Reach for the Unreachable

Thoughts are the key to
lock or unlock the door
through which I have to walk.

Ovi on aseistariisuva.
Voidakseni kulkea tuosta ovesta
on minun riisuttava itseni alasti,
jätettävä kaikki uskomukseni - edes hetkeksi.

Belief system.
Stories that I tell
about myself, about the others,
about my life, about their life,
about any circumstances,
about anything.

I just need to leave the stories
for a little while
outside of the door.

They are waiting for me out there
if I happen to want to pick them up later.

But for now, for this moment,
if I want to walk through that door
reach for the Unreachable and
touch the Untouchable
I don't need my thoughts.
The only thing I need is
my breathing

and breathing is just happening.

Ainoa, mitä minun täytyy tehdä
Antaa hengityksen tapahtua
Jäljelle jäävät puhtaat havainnot,
ilman tulkintaa, ilman tarinoita.

Ainoa, mitä minun tulee olla
Olla puhdas, alaston, tulkitsematon

Ja silloin on mahdollista
tavoittaa Tavoittamaton,
kohdata elämä niin kuin se on

Antaa elämän tapahtua sellaisenaan.


* * *

Jostain syystä tämä teksti halusi ilmaantua kaksikielisenä.
Olen huomannut, että joskus englanninkieliset tekstit ohittavat mieleni suojamuurit ja puolustusmekanismit, ja siten ne pääsevät koskettamaan sieluani syvemmältä kuin sama teksti suomeksi kirjoitettuna.

Aavalla rannalla

Katselen rannallasi rauhallisesti väreilevää pintaasi. 

Tunnen kevyen syystuulen henkäyksen poskellani. 

Hanhien kaakatus ja pienet aurat kertovat muuttomatkan lähestymisestä. 

Niin kauan on hyvä, kun ajatukset pysyvät vaiti.







Tämä lyhyt tuokiokuva on alunperin kirjoitettu syyskuussa 2015.

Lähteminen

"Lähdön läheisyydestä hän turvaa saa"
laulettiin aikoinaan jo  laulussa Lulu.

Saanko minä turvaa lähdön läheisyydestä?

Olenko lähdössä?
Minne lähtisin?
Pakoon?
Vai kohdatakseni suurimmat pelkoni?

Kuulen kellon tikittävän,
se saa minut hengästymään,
vaikka en ole edes sormeani liikauttanut.

Yskin ja köhin.
Flunssako estää minua lähtemästä?
Miksen pääse liikkeelle?
Haluan lähteä!



Joku kummallinen ääni sisälläni huutaa, huutaa, huutaa.....
Apua!
On pakko irrottaa jalat maasta ja ottaa ensimmäiset askeleet.

Askeleet, jotka vievät minut syvyyksiin
itseni sisälle.
Siihen tuntemattomaan paikkaan, jossa
pitäisi olla salaisuus.

Kello tikittää edelleen korvaani.
Olenko myöhässä?
Mistä olen myöhässä?

Aikahan on ajaton, ehtymätön.
Loputon.

Hassua, miksi ajattelen aikaa,
kun pitäisi keskittyä lähtemiseen.

Voisinko jo löysätä turvavyöt
ja antaa mennä?
Uskaltautuisinko vapaaseen pudotukseen,
joka veisi minut tuntemattomaan,
suuren salaisuuden äärelle.

Pelottaa.
Entä jos en selviydykään?
Entä jos päädyn tuhoon, täydelliseen tuhoon?

Voisinko jo luopua taistelusta
ja yksinkertaisesti vain
ottaa ensimmäisen askeleen
ja lähteä - tutkimusmatkalle itseeni.

Tämä teksti pohjautuu Lavarunous-kurssin lämmittelytekstiin. Tehtäväksianto oli, että kynä täytyy pitää liikkeessä ja kirjoittaa koko 10 minuuttia. Ihan sama, vaikka teksti olisi täyttä potaskaa. Tällaista potaskaa siis minun kynästäni valui tuona päivänä paperille. Ainoa annettu määre oli teema: Lähteminen.

Harmaan sävyihin kudottu kauneus

Tehtävään on annettu aikaa maksimissaan 10 minuuttia. Ensin kirjoitetaan tajunnan virtaa. Toisessa vaiheessa teksti muokataan järkeväksi tekstiksi: proosaksi, runoksi tai muuksi sopivaksi.

Ei suutari pysy lestissään

Suutarimestari Lappalainen, Lapikas-Jaakkoo, kuten hänet paremmin kylällä tunnettiin, istui keinutuolissaan. Piippu toisessa suupielessä hän keinutteli itseään hiljalleen. Tuvan lattialankut narisivat vienosti keinutuolin jalasten alla. Isoisän isän perintönä taloon tuotu seinäkello naksutti tasaiseen tahtiinsa. Takan loimusta lankesi tuvan hirsiseinille pitkät varjot ja lämmin hehku.